9. huhtikuuta 2006
Ahaa! > SM-kisat > SM 2001

Puzzle SM 2001

Toiset puzzleratkonnan SM-kisat järjestettiin ravintola Tervasoihdussa Oulun Kauppatorilla sunnuntaina 17.6.2001. Paikalle saapui 21 kilpailijaa valtakunnallisesta karsintakilpailusta loppukilpailuun päässeistä 25 kilpailijasta. Kilpailu koostui kahdesta tunnin mittaisesta ratkontaerästä, joissa oli ratkottavana 20 erilaista puzzlea, esimerkiksi päättely- ja hahmotustehtäviä, sommittelupulmia, ositteluongelmia ja arvoituksia. Puzzlet oli laatinut Juha Hyvönen.

Loppukilpailun ensimmäisen ratkontaerän jälkeen toisena ollut viime vuoden mestari Jukka Ikäheimonen kiri tahtiaan toisessa erässä ja nappasi kultaa yhteensä 650 pisteellä. Hopealle kipusi 19-vuotias jymy-yllättäjä Niko Ritari Hajalasta 620 pisteellä. Jyväskyläläinen Jyrki Takala piti kiinni 500 pisteellä viimevuotisesta pronssisijastaan. Kolme parasta palkittiin rahapalkinnoin. Lisäksi kaikki osanottajat saivat yllätyspalkintoina aivoansaguru Matti Linkolan valmistamia puisia pirunnyrkin tapaisia mekaanisia pulmaleluja.

Kärkipään ratkojista koostuva nelihenkinen Suomen joukkue edustaa Suomea Tšekinmaahan Brnossa pidettäviin MM-kisoihin lokakuussa 2001. SM-kilpatehtävät tarkistaneen tuomariston mukaan ratkojien taso oli selvästi viimevuotista korkeampi. Karsintakisaan osallistuneiden määrä kaksinkertaistui edellisvuodesta.

Tuloksia

1.JP Ikäheimonen, Oulu650
2.Niko Ritari, Hajala620
3.Jyrki Takala, Jyväskylä500
4.Liisa Sarakontu, Espoo490

SM-puzzlet

Karsintakisa (PDF; 141 KB)
Loppukilpailu (PDF; 273 KB)
 Webmaster: juha.hyvonen@iki.fi